Ja vielä minä sinulle pölystä kirjoitan, sillä pöly pääsee kaikkialle ja palaa aina. Likaa on se mikä on väärässä paikassa, mutta missä on pölyn oikea paikka? Pölyn paikka on poissa.
Huuhdo se rievusta viemäriin, suuntaa sitä kohti imevä ilmavirta, huiski sitä kauemmas, säikäytä se hajalleen, tomuta ja tuuleta mutta älä välitä se laskeutuu taas, taas se laskeutuu, näkymätön nukka, harmaa hahtuvainen harso, anna olla, piirrä siihen sormella. Piirrä sydän ja nimikirjaimet, piirrä pilvi, piirrä pääkallo.
Pöly on puhetta, joka hetki sitä tulee lisää niin kuin joka päivä joutuu uudestaan sanomaan huomenta, kiitos, anteeksi, saisinko, rakastan rakastan, anteeksi mutta saisinko.
3 kommenttia:
Pöly on pääosin meidän entistä ihoamme. Ja sitä tulee koko ajan lisää, entistä. Kerran minun tietokoneeni avattiin ja järkytyin, kun näin, kuinka paljon sen sisään oli mennyt minun ihoani. Imuroin äkkiä pois. Pois oli pölypussissa. Se oli vähän aikaa pölyn koti.
Sinä käytät kieltä kauniisti, olen havainnut.
Näin on -- ja pölypunkit syövät pölyä, siis lähinnä meidän ihoamme. Järkytyin kun tajusin tämän. Olen aina pitänyt pölypunkkeja melko söpöinä, vaikka näkymättöminä, olentoina. Mutta siellä ne jossain ovat, näkymättömissä, ja syövät ihoamme. Miten kukaan voi olla kotona?
A
Aika villiä kulkea ympäriinsä karistamassa ihoa. Punkkeja ruokkimassa. Kiva, nyt näen sieluni mikroskoopilla punkit vaeltamassa perässäni ja imemässä ihoani kärsiinsä. Mutta kun mulla oli sängyssä punaiset flanellilakanat, pöly alkoi punertaa.
Kiitos Mummo!
Lähetä kommentti