Aloittaminen ja lopettaminen puolisääreen rantavedessä

Olen särki, särjet.

Kunnaat

Kustavi – Kuusamo – Kyyjärvi – Kärkölä – Kärsämäki – Kökar – Köyliö

Kaarnan kiihkeä kosketus kantapäissä kun kiipeää. Pihkan matka maata kohti, pitkä pitkä pisara, valumaan vangittu vuoden pituinen kesä. Kovettuneet anturat, huokosiin hieroutuneen maan tuoksu tuntuu vasta kuiskausetäisyydeltä.

Lieksa – Lieto – Liminka – Liperi – Lohja – Loimaa – Loppi – Loviisa

Laineettoman syvä tumma pinta, heti alapuolella väijyksissä vaanimassa ei-mikään. Paksu pinta, öljyn pinta, melkein-maatuneen maalin pinta. Laiturilla yksinäinen tuoli, pilvessä terävä viilto, sieltä soi kireäksi viritetty valkoinen.

Mikkeli – Muhos – Multia – Muonio – Mustasaari – Muurame – Mynämäki – Myrskylä

Louhoksen alkukylmää hohkaava holvi, kyyryssä olo kun seikkaillaan. Työkalu jolla kivestä saa pienen palan omaksi, kosteus viipyy siinä, taskunpohjaa palelee. Ulkona valo kuin sahalaitaisen käärmeen kita, henkäys vain niin salaisuudet lakoavat.

Naantali – Nakkila – Nastola – Nilsiä – Nivala – Nokia

Lossin lakki takaraivolla, nostosillan nenä pystyssä, kaupungin käsivarret puuskassa. Jututan varovasti kukkakioskia. Se neuvoo tien paikallisella aksentilla, josta on hieman vaikea saada ihan varmasti selvää.

Paluu?

Kodin kitapurje läpsähtää takanani kiinni, katto kaartuu kylkiluina.

Meillä, herttainen

Lapsena metsällä ei ollut väriä, vihreä oli olotila, nojattavaa ilmaa. Värit tulivat tilkkoina, se keltainen se valkoinen se tahmea purppura ja se hauras sininen, jonka eteen kyykistyi kuin keijunpesälle. Seitsemän tilkkaa tyynyn alla, jo viidettä oli vaikea löytää, äiti sanoi että kyllä ratamokin lasketaan. Näin joka vuosi unta isoisästä, hän nousi suohaudasta ja oli harmaa ja samettipintainen kuin homelaikku.

Nimeämeäminen

Sinulla on pieni kaunis nimi, sen sanominen kestää liian vähän aikaa vaikka ujutan kirjaimet ulos suustani yksitellen ja puhallan jokaiseen väliin kaihoisan kuolakuplan. Minä annan sinulle lempinimen joka jatkuu ja jatkuu ja kietoutuu hassusti kaulallesi ja hartioillesi ja sotkeutuu hiuksiisi, se on serpentiinistä tehty.

Minulla on pitkä painava nimi, raskas kantaa kuin ratakisko olalla, kömpelöittää kääntymistä kulmissa, muistuttaa siitä kaikesta. Kun sinä annat minulle lempinimen, se on lyhyt kuin nupinaula, kultainen nupinaula jota kannan salataskun pohjalla.

Helsinki School

Eräänä aamuna jätin korvatulpat korviini. Panin päähän pipon ja hupun, jonka nauhat kiristin kireälle. Hetken mietittyäni kiedoin hupun ympärille vielä huivin, sen ruudullisen jonka Esme oli ostanut Tallinnasta. Sinä päivänä näin kaikki äänet.

Aamiaispöydässä näin isän äänen tulevan hänen suustaan ja heiluttavan urheilusivuja. Näin alaoven rysähtävän kiinni ja ikkunan helähtävän. Näin bussin jyrisevän, näin koulun kellon soivan, se oli kaunis näky, kaikkien kasvot ja jalkaterät kääntyivät samaan suuntaan kuin kuviokellujilla. Näin matematiikanopettajan haukahtelevan aataminomena punaisena, näin Jokelan aukovan päätään, näin Mirjamin takaraivon asennosta hänen esittävän täsmälleen oikeita vastauksia.

Illalla menin rannalle ja näin tuulen vinkuvan paljaissa puissa ja niiden oksien rahisevan toisiaan vasten, katkeamaisillaan oleva kiipeilyoksa natisi ja narahteli rytmikkäästi. Näin aaltojen raapivan ja rouhivan kiviä ja pisaroiden poksuvan ja räiskähtelevän alassuin nukkuvan lasikuituveneen kylkeen. Näin simpukan ja nostin sen silmäni eteen.

Taidehalli

Oikeasti ihmisen silmät ovat takaraivossa, takaraivon sisäpuolella. Sen tietää siitä että ihminen näkee kaiken itsensä läpi. Näytä ihmiselle keinonahasta ommeltu ihme ja hän sanoo: meillä oli kotona tuollainen sohva kun olin pieni. Näytä ihmiselle kuperkeikkaa heittävä piispa ja hän sanoo: minäkin osaan tehdä kuperkeikan, tahdotko nähdä. Näytä ihmiselle rohkea teko ja hän sanoo: minä en kyllä tuollaista takkia panisi ikinä päälleni.