Sankariaikaa (hongat huminoi)

Luin lumoutuneena Nuori Voima -lehden numeron 5/2006. Sen teemana oli 1990-luku ja formaattina Georges Perecin teoksen Je me souviens inspiroima muistelusluettelo. Lehden tekijöiden listoissa henkilökohtaiset ysärimuistot yhtyvät ja lomittuvat maailmanpolitiikan ja populaarikulttuurin merkkihetkiin. Kiehtovasti ja liikuttavasti ne omakohtaiset muistuttavat toisiaan lopulta melkein enemmän kuin julkisesti jaetut. Yhtenä syynä on tietysti sekin, että kirjoittajat ovat koko lailla samanikäisiä. Tarkemmin sanottuna koko lailla minun ikäisiäni.

1990-luvulle sijoittuvat ne tapahtumat ja valinnat, joiden johdosta minusta ei tullut Nuoren Voiman tilaajaa, avustajasta puhumattakaan. Tämänkin numeron luin vasta tänä keväänä. Siitä lähtien on takaraivossani kehrääntynyt kokoon oma versioni. Kerrankin en edes yrittänyt keksiä jotain normista nokkelasti poikkeavaa, vaan kolusin valmiiksi tallatun polun jokaisen mutkan.

Tämä on niitä listoja, jotka eivät voi koskaan tulla valmiiksi. Päästän sen käsistäni nyt, vaikka/koska/mutta yhtä hyvin sen olisi voinut julkaista eilen tai ensi vuonna.

Muistan

lukeneeni ihan vääriä kirjoja
lähetelleeni tosikkomaisia mielipidekirjoituksia Helsingin Sanomien yleisönosastoon
tirauttaneeni velvollisuudentuntoisen kyynelen, kun River Phoenix kuoli
etten edes huomannut Kurt Cobainin kuolemaa

Muistan

kuinka piirtelin, kirjailin, painoin ja applikoin silmänkuvia kaikkialle
kuinka Freddie Mercuryn kuolema välillisesti aiheutti ensimmäisen kielisuudelmani
kuinka soitin Englannista kotiin ja isä kertoi Neuvostoliiton hajonneen sitten viime puhelun
kuinka näin lööpit 800 hukkuneesta ja Viron lipun puolitangossa mutten ymmärtänyt niiden liittyvän toisiinsa
kuinka S puri minua silmäkulmaan ja aavistin jonkin hurjan viimein alkavan

Muistan

kuinka kirjoitin kuusi laudaturia ja kuinka viimein lakkasin odottamasta, että se vaikuttaisi jotenkin johonkin
kuinka tajusin vasta jälkeenpäin, että minua oli yritetty iskeä sosiologian peruskurssilla Franzenian luentosalissa
kuinka siivousfirman työpyjama teki minusta näkymättömän
kuinka päädyin puolivahingossa takaportin kautta ammattiin, josta en edes tiennyt lukuisten ihmisten turhaan haaveilevan
kuinka rysähdin vasten Tamperetta
kuinka etsin kaikkialta yhteenkuuluvuuden tunnetta edes jonkun kanssa
että 80-lukulainen työmoraali närkästytti minua

Muistan

ensimmäisen sydänsurun ja miten se tuntui ruumiissa asti
ensimmäisen rakkauden, johon sain vastakaikua, ja miten se täytti solujen välitkin
musiikkivideot Fool’s Garden -yhtyeen kappaleesta Lemon Tree, The Connelsin kappaleesta Seventy-four, seventy-five ja Crash Test Dummiesin kappaleesta Mmm Mmm Mmm.
valtavat villapaidat, isot kolhot kengät ja ukin vanhan nahkatakin
ystävän ominaistuoksun, jossa yhdistyivät Body Shopin Dewberry-hajuvesi ja salaa poltettu tupakka
Opel Vectran takakonttiin mahtuneen muuttokuorman
ensimmäisen ja toisen humalani, joilla oli väliä viisi vuotta
hassunhauskan oranssipohjaisen kotisivuni internetissä