Shoreline

1. Tänä keväänä olen tajunnut, että kirjoittamisella on kiintiö. En koskaan enää halua täyttää sitä reunoja myöten tilaustyöllä, tekstillä jonka olisi voinut kirjoittaa kuka tahansa.

2. Olen lukenut pitkään vain dekkareita, työpapereita ja englannin kieltä. Äsken luin Nuori Voima -lehteä. Sitä ennen olin baarissa ja join karpalomehua. Nuoren Voiman lukeminen tuntui vähän samalta. Siltä että näki paremmin eikä huonommin, että tuntui vahvalta nousta ja lähteä. Pakenemislukeminen muistuttaa neljännen tuopin hakemista. Kuulaankirpeän asiatekstin lukeminen omalla kielellä muistuttaa pelotta kohti menemistä.

3. Kun minä luen työpapereita, luen yleensä kaunokirjallisuutta; hetken vielä julkaisematonta tai ikuisesti sellaiseksi jäävää. Se on raskasta, koska se muistuttaa jo julkaistun kaunokirjallisuuden lukemista niin paljon vaikka ei saisi muistuttaa sitä vähääkään. Sellaisen tekstin ei saa koskaan antaa viedä, aivan kuten tilattu teksti ei saa koskaan viedä kirjoittajaansa.

4. Asun nykyisin yksin. Haluaisin olla ihminen, joka voi sanoa ”olen sellainen ihminen, joka viihtyy yksin”, mutta niin ei ole. Olen harvoin ollut niin onnellinen kuin ystävien kanssa matkustaessa, silloin kun on nimenomaan tarkoitus olla koko ajan yhdessä. Yksin olen mieluiten niin että joku näkee.

5. Olin Pariisissa. En olisi halunnut tulla pois, mennä töihin, oleskella autiossa asunnossa ja kulkea kaduilla miettimättä mistä käännytään. Luulen, että annan allegoriseksi yläotsikoksi kaikelle sille, mitä tahdon tahtoa olla, sanan pariisitar. Pariisitar uskaltaa hymyillä. Pariisitar ei häkelly, hermoile eikä häpeä ennen kuin siihen on aihetta. Pariisitar arvostaa omia ajatuksiaan niin paljon ettei pyytele niitä anteeksi eikä epäröi niiden sanotuksi tulemisen arvoa. Pariisitar ei pidä itsensä sättimistä hyvänä small talk -aiheena. Pariisitar on suopea peilikuvalleen ja käyttää kaulakoruja.

6. Siitä on jo monta vuotta, kun minuun tuli suuri harmaus. Sen sävy vaihtelee, mustan luonakin on käyty, toisessa päässä ei kuitenkaan ole valkoista vaan kapea siveltimenveto joka sulaa väriksi. Muistelen, että harmaa hulahti ylitseni suunnilleen silloin kun aloin peitellä patetiataipumustani. Pariisitar ei pelkää värejä. Hän lukee ja joskus kirjoittaa kuulaankirpeää asiatekstiä. Menee kohti.

7. Minun nimeni on Lotta ja olen tosikko.