tiistaina 15. tammikuuta 2008

Kukkain tervehdys


Sain blogikukkia, joita olen otettuna nuuskinut. Ette ehkä arvaakaan, tai sitten arvaatte vaivaannuttavan hyvin, miten ihanalta tämmöinen tunnustus tuntuu pitkällisen blogihalvauksen ja kaikenlaisissa kirjoittamiskomplekseissa kieriskelyn jälk... aikana.

Kaiken kukkuraksi minut kukitettiin samassa seremoniassa nuoruuteni suosikkikirjailijoihin kuuluneen Taru Väyrysen kanssa. Väyrynen toteaa kommenteissa, ettei ehkä panekaan kukkia kiertämään vaan syö mieluummin kaikki itse. Niin kivoja kuin kiertoilahdutuskampanjat ovatkin, tekisi vähän mieli tehdä samoin. Blogihalvauksen oireisiin näkyy nimittäin kuuluvan myös blogien lukemisen vaikeus. Lopetin kaikkien, ystävien, sukulaisten, satunnaistuttujen ja suursuosikkien seuraamisen syksyllä kuin seinään, siihen samaan seinään johon kirjoittamiseni löi päänsä. Nyt olen hitaasti palaillut kehiin ja huomannut olevani vähän pihalla. En esimerkiksi ole kovinkaan hyvin selvillä siitä, ketkä kaikki lempibloggaajani ovat jo tämän tunnustuksen saaneet. Tarkemmin sanottuna en ole enää edes ihan varma, missä jotkut heistä nykyään vaikuttavat.

Ja koska blogihalvaus kuuluu näkyvän myös ylenmääräisenä itsetarkkailuna ja sanatietoisuutena, alkaa nyt jo ahdistaa, että on pitänyt mokomasta asiasta kirjoittaa näin pitkästi pääsemättä mihinkään. Jaahas, eiköhän kääritä hihat ja aleta paiskoa kasveja. Siitäs saatte, Rooibos, Paholaiskylpyankka & kumpp., Virkanainen ynnä Pulla. Noin alkajaisiksi. Juu meiks mai deis, nääs. Ette tosin ole ainoita.

(Huomenna, kun ei ole enää tai vielä näin myöhä, keksin ehkä, miten tuon kuvakkeen taas saikaan suhteellisen kokoiseksi.)

2 kommenttia:

Pulla kirjoitti...

Kiitos! Sää kanssa teet mun päivän paremmaksi! Mutta tarkoittaako tää nyt sitä, että mun pitäisi myös päästä yli blogihalvauksestani??? Enkö saakaan antaa blogin hiipua kuoliaaksi?? Pitääkö mun tosiaan kirjoittaa jotain? Apua! rwweqi!

Rooibos kirjoitti...

Kiitos darling! You made my day, indeed! Tää päivä olikin ihan pyllystä töissä - onneksi työpäivän jälkeen on tapahtunut kivoja asioita kuten tää kukka :)